Pari suomalaista tutustuu Italiaan, itseensä ja toisiinsa vaihto-opiskelun lomassa Bolognassa. Tavoitteena on oppia kieltä, elää hetkessä uudessa kulttuurissa, solmia suhteita ja olla yksi kevät stressaamatta mistään.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Ne pienet, suuret erot

- Roskapussit jatetaan aamuisin kadulle ulko-oven viereen. Koulumatkalla siis joka katu on reunustettu varikkailla pusseilla. Mahtavat haista melkoiselta kesakuumalla?

- Jatteiden kierratys on taalla muutenkin todella huonolla tolalla. Kaikki menee samaan roskapussiin eika esimerkiksi pullopanteista ole tietoakaan. Sikali melkoista haaskuuta, etta monet kuitenkin ostavat litrakaupalla juomavetta marketeista. Kuinkahan suuri muovipullovuori muodostuu keskimaaraiselta italalaisperheelta vuodessa?

- Taalla lenkkeillaan vain lenkkeilylle tarkotetuissa puistoissa. Jos yrittaa juosta muualla (esimerkiksi matkalla puistoon), saa todella kummia katseita.

- Kaupoissa on ostoskarryjen sijaan pyorallisia ostoskoreja, joita voi vetaa perassa ikaan kuin lenkittaisi koiraa. Melko katevia kapistuksia!

-Capuccinoa ei tilata koskaan muulloin kuin aamuisin. Jos siis erehtyy sanomaan baaritiskilla iltapaivalla “un capuccino, per favore!”, on se kaytannossa sama kuin julistaisi suoraan olevansa turisti.

- Ksylitolipurukumia ei saa ostettua mistaan. Orbitit ovat taalla makeita eli kaytannossa karkkeja.

- Mensasta saa lounaan tai illallisen hinnalla aamupalan seuraavaksi paivaksi. Taalla nimittain hintaan kuuluvat varsinaisten kolmen ruokalajin lisaksi jogurtit, banaanit, omenat ja leivat, joita ei millaan jaksa syoda kaikkia kerralla.

- Junaan mennessa pitaa muistaa leimata lippu asemalla. Jos lippua ei leimaa, joutuu maksamaan reilut sata euroa sakkoja. Onneksi konduktoori armahti meidat tietamattomat ulkomaalaiset, kun ensimmaista kertaa jaatiin kiinni tasta virheesta.

- Kun suomalainen tulee keskella yota baarista kotiin, han yrittaa kavella rappukaytavassa hiljaa. Italialainen sen sijaan haluaa ensin koko kadun ja sitten koko talon kuulevan, etta hanella on huippuhauska ilta. Onneksi mukaan tuli korvatulpat!

6 kommenttia:

  1. Huih, satasen sakko olisi aika kova pala! Onneksi teidän kohdalle sattui kiltti konnari. Nauttikaa tuosta kaikesta ruuasta, se kuulostaa mahtavalta! :)

    -Elli

    VastaaPoista
  2. No onpa kyllä aikamoista, varsinkin tuo junalippujuttu! Pitääkin muistaa tuo, jos ja kun ollaan tulossa sinnepäin vierailulle :) Tässä ollaankin hieman katseltu jo lentoja toukokuun puolenvälin ajalle, ja varmaan parin viikon sisällä viimeistään tehdään jonkinlaisia ratkaisuja. Ollaan yhteydessä FB:n tai Skypen osalta! Nauttikaa ajasta siellä :)

    Hanski

    VastaaPoista
  3. Elli: Niinpä! Ja kiitos, varmasti nautitaan :)

    Hanski: Nyt meillä ei tosiaan ole nettiä kämpillä, joten skypettely taitaa jäädä enimmäkseen helmikuuhun. Mutta varatkaa ihmeessä jo lennot, koska mikä aika vaan käy minun puolesta. Ollaan yhteydessä!

    VastaaPoista
  4. Moi!

    Onpa kiva lukea kuulumisianne! :) Tämä blogi meni kyllä heti suosikkeihin..;)
    Terveisiä Italiaan ja nauttikaa!

    -Anne-

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Olipa kiva löydös tämmöinen! Olin itse viime syksyn Roomassa vaihdossa ja kävin EILC-kurssinkin (tosin Perugiassa). Kauhee ikävä jäi kyllä Italiaan... Täytyypäs alkaa seurata teidän kuulumisia ihan säännöllisesti!

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Pitääpä kurkata sinunkin blogiisi! On aina mukava saada vähän vertaistukea :) Jo nyt arvaan, että Suomeen paluu on vaikeampi kulttuurishokki kun Italiaan tuleminen. Että en ihmettele, jos jäi ikävä! Tosin tällä hetkellä minulla on menossa vähän taantumavaihe, eli kun kaikki ei enää olekaan uutta ja jännää eikä kielitaitokaan enää parane kohisten, on iskenyt pieni koti-ikävä. Mutta eiköhän se tästä taas.

    VastaaPoista