Pari suomalaista tutustuu Italiaan, itseensä ja toisiinsa vaihto-opiskelun lomassa Bolognassa. Tavoitteena on oppia kieltä, elää hetkessä uudessa kulttuurissa, solmia suhteita ja olla yksi kevät stressaamatta mistään.
Koska meillä ei edelleenkään ole nettiä kotona, pitää blogia päivittää joko koululla tai kaverin luona. Kuvien lataaminen on joskus hidasta ja hankalaa, mutta nyt yhteys vaikuttaa toimivan hyvin. Seuraa siis pieni kuvapäivitys!
Professorimme aukomassa viinipulloja. Tätä hetkeä seuraa panettonen eli milanolaisen joulupullan tarjoilu. Oli muuten älyttömän hyvää, suosittelen!
Professorin pullottama Bond-viini, tietenkin vuosikertaa 2007: "(due) zero zero sette!" Professorimme muuten toimi käsittääkseni elokuvan kulttuurineuvonantajana.
Matkalla mensasta takaisin yliopistolle. Kuvassa ei näy, kuinka jyrkkä tuo katu todella on.
Pyykit kuivuvat täällä ulkona, satoi tai paistoi. Viime aikoina on onneksi ollut hyviä säitä myos pyykkien kannalta.
Bolognan ylpeys, Piazza del campo. Juho haluaa kertoa siitä ja Il Paliosta lisää seuraavassa päivityksessä.
- Roskapussit jatetaan aamuisin kadulle ulko-oven viereen. Koulumatkalla siis joka katu on reunustettu varikkailla pusseilla. Mahtavat haista melkoiselta kesakuumalla?
- Jatteiden kierratys on taalla muutenkin todella huonolla tolalla. Kaikki menee samaan roskapussiin eika esimerkiksi pullopanteista ole tietoakaan. Sikali melkoista haaskuuta, etta monet kuitenkin ostavat litrakaupalla juomavetta marketeista. Kuinkahan suuri muovipullovuori muodostuu keskimaaraiselta italalaisperheelta vuodessa?
- Taalla lenkkeillaan vain lenkkeilylle tarkotetuissa puistoissa. Jos yrittaa juosta muualla (esimerkiksi matkalla puistoon), saa todella kummia katseita.
- Kaupoissa on ostoskarryjen sijaan pyorallisia ostoskoreja, joita voi vetaa perassa ikaan kuin lenkittaisi koiraa. Melko katevia kapistuksia!
-Capuccinoa ei tilata koskaan muulloin kuin aamuisin. Jos siis erehtyy sanomaan baaritiskilla iltapaivalla “un capuccino, per favore!”, on se kaytannossa sama kuin julistaisi suoraan olevansa turisti.
- Ksylitolipurukumia ei saa ostettua mistaan. Orbitit ovat taalla makeita eli kaytannossa karkkeja.
- Mensasta saa lounaan tai illallisen hinnalla aamupalan seuraavaksi paivaksi. Taalla nimittain hintaan kuuluvat varsinaisten kolmen ruokalajin lisaksi jogurtit, banaanit, omenat ja leivat, joita ei millaan jaksa syoda kaikkia kerralla.
- Junaan mennessa pitaa muistaa leimata lippu asemalla. Jos lippua ei leimaa, joutuu maksamaan reilut sata euroa sakkoja. Onneksi konduktoori armahti meidat tietamattomat ulkomaalaiset, kun ensimmaista kertaa jaatiin kiinni tasta virheesta.
- Kun suomalainen tulee keskella yota baarista kotiin, han yrittaa kavella rappukaytavassa hiljaa. Italialainen sen sijaan haluaa ensin koko kadun ja sitten koko talon kuulevan, etta hanella on huippuhauska ilta. Onneksi mukaan tuli korvatulpat!
Kielikurssia on kestänyt nyt viikon ajan, ja kielitaito on kohentunut yllättävän paljon. Uskon kuitenkin, että leijonanosa oppimisesta tapahtuu oppituntien ulkopuolella. Kurssilla on muutamia opiskelijoita, jotka eivät puhu englantia käytännössä ollenkaan, ja heidän kanssaan ainoa yhteinen kieli on italia. Eilen pääsin todelliseen flow-tilaan, kun luentojen jälkeen kävelin kotiin ja juttelin samalla ranskalaisen tytön kanssa. Yhtäkkiä tuntui, että ymmärsin lähes kaiken ja pystyin jopa osallistumaan keskusteluun ja esittämään kysymyksiä. Keskustelu oli tähän menessä pisin, jonka olen käynyt italiaksi – matka yliopistolta kotiin kestää noin puoli tuntia.
Kielikurssilla on kaksi ryhmää, joista toinen on aloittelijoille ja toinen edistyneemmille. Aluksi ajattelin, että muutaman kuukauden kieliopintojen jälkeen olisi ehdottomasti parempi olla alottelijoiden ryhmässä, johon myös alkutestin mukaan kuuluin, mutta välillä turhauttaa, että kaikki asiat ovat ennestään tuttuja. Ryhmässä on nimittäin useita opiskelijoita, jotka eivät ole opiskelleet sanaakaan italiaa. Kysyin opettajalta, saisinko kokeilla edistyneempien ryhmää, jossa kävinkin parilla oppitunnilla. Siellä tunsin taas olevani melko heikoilla jäillä, koska muut olivat joko opiskelleet italiaa pitkään tai osasivat espanjaa, ranskaa tai latinaa, jotka ovat lähellä italian kieltä. Kielioppiosio tuntui edistyneempien ryhmässä paremmalta minulle, mutta ymmärtäminen ja keskustelut olivat välillä vaikeita. Päätin siis pysyä alkuperäisessä ryhmässä. Joka tapauksessa tunnit tuntuvat hyödyllisiltä ja niillä on hauskaa. Opettajallamme Giulialla on loistava huumorintaju ja roppakaupalla kärsivällisyyttä. Vaikka tahti on todella nopea, tuntuvat kaikki olevan mukana positiivisella asenteella. Kurssilla on huipputyyppejä, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa myös vapaa-ajalla.
Iltapäivisin meillä on ollut tämän viikon ajan parin tunnin mittaisia kulttuuriluentoja, joita pitää todella sympaattinen italialainen professori. Aiheena on ollut italialainen juhlakulttuuri, kansanmusiikki ja italialainen keittiö. Luennot ovat todellinen kuullunymmärtämishaaste, koska professori puhuu pelkästään italiaa eikä käytä dioja tai muita muistiinpanoja tukena. Kaksi tuntia kestävää jatkuvaa puhetta havainnollistavat sen sijaan 60-sivuinen luentopruju täynnä tekstiä, italialainen musiikki ja elokuvanpätkät. Katsoimme muun muassa pätkän (tietenkin italiaksi dubatusta) viimeisimmästä James Bondista, jossa Bond loikkii Sienan keskiaikaisten talojen katolla Palion eli perinteisen hevoskilpailun aikaan. Professori oli aivan innoissaan ja toisteli koko viisitoistaminuuttisen pätkän ajan, mitkä kohdat oli kuvattu Sienassa ja mitkä muokattu: "Questo è falso! Vero! Vero! Falso! Vero! Sopra vero, sotto falso!" Tänään aiheena oli ruoka ja saimmekin maistella luennon jälkeen erinomaista panettonea eli milanolaista joulupullaa ja kyytipoikana tietenkin makeaa kuohuviiniä. Isoja joulukakkuja ja kuohuviinipulloja oli molempia neljä, joten kaikki saivat varmasti toisen kierroksen – liekö EU rahoittanut senkin lystin? Varsinaisen opetuksen lisäksi olemme saanet yliopistolta muun muassa reput, t-paidat, kynät ja luentolehtiöt.
Aika kuluu nopeasti, koska jatkuvasti on niin paljon tekemistä. Mensat ovat auki iltaisinkin, ja niissä näemme usein muita kurssilaisia. Mahani alkaa pikkuhiljaa tottua italialaiseen rytmiin: aamupalaa seitsemältä, lounasta kahdelta ja illallista kahdeksalta. Lauantaina on jälleen retki Sienan lähistön nähtävyyksiin, Monteriggioniin ja Colle val d'Elsaan. Toivottavasti aurinkoiset säät jatkuvat, koska kaikki näyttää ja tuntuu mukavammalta nyt kuin viime viikon vesisateissa.
Ei vieläkään Antoniota eikä internet-yhteyttä. Kielikurssi pyörähti käyntiin ja se vaikuttaa intensiiviseltä ja kaikin puolin mukavalta. Nyt myös paikallinen opiskelijakortti toimii, joten voimme syödä mensoissa halvalla. Ruokaloita on Sienassa kaksi ja niissä tarjoillaan – yllätys yllätys – pizzaa ja pastaa. Toisin kuin Suomessa, ateriaan kuuluu mensasta ja ateriasta riippuen alkuruoka, pääruoka, lisuke, jälkiruoka ja juomaa (limsaa, mehua, olutta jne.). Koko setin hinta on 2,50€. Ruokalat ovat auki myös iltaisin ja viikonloppuisin ja toistaiseksi onkin tullut syötä sekä lounas että illallinen mensassa. Eilen illalla ruokalassa oli kova meininki kun Sienan jalkapallojoukkue taisteli yllättävän hyvin Milania vastaan.
Höh, Sienassa ei olekaan kiipeilyhallia koska urheilukaupan myyjän sanoin ”kiipeily ei ole nyt Italiassa muodissa”. Niinpä niin, Bolognassa ainakin kiipeillään. Täällä ei juuri näy urheilijoita ja aluksi lenkkeilykin tuntui mahdottomalta, sillä teitten reunassa on vain muutama sentti tilaa juoksijoille ja Porschet ja Mersut ajavat ohi vähintäänkin kahtasataa. Tänään kuitenkin löysimme Sienan jalkapallostadionin läheisyydestä kerrassaan upean puiston, missä oli paljon muitakin lenkkeilijöitä. Saksalainen kurssikaveri Mathias oli myös mukana lenkillä.
Ihmiset kielikurssilla ovat tosi mukavia ja avoimia. Yhteinen kieli on toistaiseksi enimmäkseen englanti, mutta puhumme päivä päivältä enemmän ja enemmän italiaa. Ranskalaisten kanssa italia on tietysti ainoa yhteinen kieli. Eilen kävimme koko kielikurssiporukan kanssa pubissa ja loppuillasta tuntui että Sienassa vietetyn kuukauden aikana tulee oppimaan vähintään yhtä paljon ranskaa ja espanjaa kuin italiaa kun jokaisessa pöydässä puhuttiin viittä eri kieltä yhtä aikaa päällekkäin.
Italialaisten keskustelujen tai televisio-ohjelmien seuraaminen on vielä hankalaa. Asiointitilanteet tai esimerkiksi vuokraisännän kanssa keskusteleminen sujuvat jo ihan hyvin – niitä on italian kursseilla harjoiteltu ja toisaalta vastapuhujakin tietää mukauttaa puhettaan vähä-älyisille ulkomaalaisille sopivaksi. Joka tapauksessa on palkitsevaa huomata, että ymmärtää suuren osan lyhyistä teksteistä. Liikennemerkit, katumainokset, liikkeiden nimet, hinnastot ja ruokalistat ovat melko ymmärrettäviä.
Ennen kielikurssin alkua on vielä pari luppopäivää. Ollaan käytetty aikaa enimmäkseen tutustumalla kaupunkiin ja kiertelemällä kaupoissa. Hintataso täällä Pohjois-Italiassa on yllättävän kallis, osittain jopa kalliimpi kuin Jyväskylässä. Hedelmät ja alkoholijuomat ovat halvempia, mutta lähes kaikki muu vähintään yhtä kallista kuin Suomessa. Vaatteet ja kengät tuntuvat olevan joka kaupassa merkkitavaraa ja siksikin todella kalliita. Kaupunkiretkillä ollaan vertailtu myös erilaisia ravintoloita; trattorioita, osterioita, pizzerioita ja kahviloita on joka kulmalla. Etenkin sienalaiset osteriat eli viinibaarit vaikuttavat todella sympaattisilta ja edullisilta: yksi litra talon viiniä maksaa noin kuusi euroa. Ravintoloiden hintataso onkin selvästi Milanoa matalampi. Ei olla vielä käyty syömässä ulkona täällä, joten ruuan laadusta en voi vielä sanoa mitään, mutta ainakin tuoksut kapeilla Sienan kaduilla ovat uskomattoman houkuttelevia. Ravintoloiden lisäksi ne houkuttelevat poikkeamaan pieniin leipomoihin sekä liha-, juusto- ja viinikauppoihin. Jäätelöbaarit eivät hyisen kelin vuoksi innosta, vaikka jäätelö näyttääkin taivaalliselta.
Olemme tutustuneet italialaiseen ruokakulttuuriin nyt keittelemällä pastaa kämpillä, maistelemalla halpaa viiniä ja syömällä aamupalaksi croissanteja. Tuntuu vähän siltä, että otti minkä hyvänsä ruokapaketin kaupassa käteensä, kaloreja on vähintään 300. Yhdestä aamupalacroissantista saa paketin mukaan 18 % päivän energiasta eikä rasvatonta maitoa tai jogurttia löydy mistään kaupasta. Silti ylipainoisia ei näy katukuvassa. Ehkäpä italialaiset herkuttelevat maltilla; laatu korvaa määrän? Ruokavalioon kuuluu takuulla myös enemmän hedelmiä, vihanneksia ja meren antimia kuin perussuomalaisella.
Vaikka emme olekaan tehneet pariin päivään käytännössä mitään, väsyttää joka ilta vietävästi. Osittain se voi toki johtua siitä, että käveltyjä kilometrejä kertyy päivän mittaan huomaamatta yli kymmenen, mutta luulen väsymyksen johtuvan suurelta osin myös kielen jatkuvasta omaksumisesta. Vaikka italian kirjaa ei tulekaan varsinaisesti päntättyä, opettelee sanoja ja etenkin kuullun ymmärtämistä käytännössä jatkuvasti.
-Maiju
Trattoriassa kotikulmilla
Retkellä San Gimignanossa
Sienaa Sienan laitamilta
Il Duomo, yksi Sienan ylpeyksistä...
...Piazza del Campon ja Il Palion ohella (näistä lisää myöhemmin)
Sienassa sataa räntää. Saavuimme yöllä asunnolle, joka on lähes kivenheiton päässä kaupungin keskusaukiolta. Kämppä on mukava ja täällä on kaikki tarpeellinen. Vaikka ei tämä nyt ihan 790 euron arvoinen huone ole. Tänään kämppäkaverimme Antonio saapuu takaisin joululomalta kotoaan Sisiliasta. Vuokraisäntä puhuu vain italiaa, mutta ihan hyvin ollaan pärjätty. Vaikka keskustelu onkin italiaksi vielä tasoa ”minä Tarzan, sinä Jane” niin yllättävän paljon kahdesta kielikeskuksen italian kurssista on tarttunut päähän. Intoa ja yritystä kyllä riittää ja nyt tuntuu siltä, että arkipäivän kielitaito kehittyy nopeasti kunhan vaan kuuntelee tarkasti ja jaksaa tarkistaa asioita sanakirjasta. Toivotaan ettei Antoniokaan puhu englantia.
Siena on pieni, mutta sympaattinen kaupunki. Kaupungin kadut oppii tuntemaan muutamassa päivässä. Kapeita katuja, vanhoja rakennuksia ja pieniä ravintoloita riittää. Räntäsateesta huolimatta ollaan kävelty kaupungilla ympäriinsä ensimmäiset päivät. Kämpällä ei ainakaan toistaksi ole internet-yhteyttä, joten italian opiskelun, tiivuun (TV) katselun, kortin peluun ja nukkumisen lisäksi täällä ei ole juurikaan tekemistä. On toki mukava ottaa rennosti ennen opintojen alkamista, mutta toisaalta on tosi mukava että kielikurssi alkaa pian. Lähipäivinä täytyy käydä tarkastamassa myös paikallinen bouldercave. Matkustamisesta johtuva väsymys alkaa olla ohi.
Katolilainen parisänky ja 790 euron huone.
"Piove a diretto!", eli sataa kuin saavista kaatamalla.
Italialainen illallinen. Viiniä, pastaa, parmesaania.
Ja aamiainen! Makeisiin cornettoihin kyllästyttiin toistaiseksi kolmessa päivässä.
Asuntomme ulkoa päin. Juho kurkkii tuolta punaisen liikennemerkin takaa.
Loppiainen on täällä todellinen juhlapäivä lapsille, koska Befana-akka lahjoo kilttejä lapsia karkeilla, tuhmia hiilenpaloilla. Loppiasena palomiehet harjoittelivat lapsilla.
No niin, täällä sitä ollaan. Uuden vuoden aamuna klo 7.00 herätyskellon soidessa kävi mielessä, että lentoajankohta olisi voinut olla parempikin. Joksin ja Lotan mainioiden juhlien vuoksi yöunet jäivät vain muutaman tunnin mittaisiksi, mutta toisaalta samasta syystä lentomatka sujui mukavasti höyhensaarilla. Uuden vuode n päivänä kaikki – tosiaankin ihan kaikki – oli suljettuna, joten päivä meni ruokapaikkaa etsiessä. Pizzerian lisäksi löysimme muun muassa Italian suurimman kirkon.
Italian kielen osalta ensimmäinen päivä ei ollut mikään menestys, mutta pientä edistystä oli kyllä havaittavissa jo yhdessä päivässä. Lentokentällä ja hostelissa asioiminen muuttui hyvin äkkiä buon giornon jälkeen englanniksi. Illalla onnistuin kuitenkin jo neuvomaan neuvoa kysyvälle sedälle reitin läheiseen kebab-ravintolaan italiaksi. Kyllä tämä tästä siis!
Blogin päivitys alkaa. Tosin internetyhteys vielä puuttuu.
Il Duomo di Milano...
..e una donna finlandese.
Poikettiin museossa lämmittelemässä. Siellä vierähtikin monta tuntia. "Incredibili finlandesi", huudahti vartiomies.
Viime keväänä saimme kuulla pääsevämme Bolognaan vaihtoon. Ajatus tuntui täydelliseltä! Mieleen tuli kuva Toscanan auringon alla -elokuvan kaltaisista maisemista, lämmöstä, tulisista italialaisista ja herkullisesta ruuasta. Vasta lopullisen vaihtopäätöksen saatuani todellisuus iski päin naamaani – olin lähdössä opiskelemaan kielellä, jota en ollut lukenut päivääkään. Onneksi kielikeskuksen italian kurssit tuntuivat tehokkailta ja hyvän motivaation ansiosta alkeet ehti tankata päähän puolessa vuodessa.
Erasmus-vaihtoon lähteminen on suhteellisen vaivatonta: järjestelyt on tehty opiskelijoille helpoiksi eikä paperityöhön pääse hukkumaan. Silti toimitettavia asioita tuntui ilmestyvän sitä mukaa, kun edelliset on saanut hoidettua. Meillä kuvioon kuuluivat muun muassa rokotusten ja vakuutusten päivittäminen, Jyväskylän-asunnon välivuokraaminen, pakkaaminen ja asunnon tyhjentäminen sekä erinäisten dokumenttien toimittaminen EILC-kielikurssia varten Sienaan. Arvoitukseksi jäi ainakin se, mihin kielikurssijärjestäjät tarvitsevat lääkärin todistusta, jossa vakuutellaan osallistujan olevan tarpeeksi terve harrastaakseen liikuntaa.
En edes muista, kuinka monta muistilistaa kirjoitin. Silti sain itseni kiinni juoksemassa apteekkiin resepti kourassa viimeisenä mahdollisena ajankohtana. Myös pakkaus meni niin tiukille, etten ehtinyt edes tarkistaa, jäikö kaappeihin tai sängyn alle mitään alivuokralaisen ihmeteltäväksi. Viimeisen työpäivän jälkeen olo oli helpottunut. Viimeisten kiireisten päivien jälkeen tuntuu hyvältä, että kalenterissa ei ole merkintöjä ennen heinäkuuta. Nyt meillä on kevät aikaa keskittyä kielen oppimiseen, kulttuuriin tutustumiseen ja opiskeluun. Tosin minun on tarkoitus tehdä Bolognassa myös opetusharjoittelu ja kerätä kandin aineisto, mutta sitä en aio miettiä ennen helmikuuta...
-Maiju
Tämän verran tavaraa kertyi mukaan. Taustalla muuttolaatikoita matkalla kanahäkkiimme.
