Pari suomalaista tutustuu Italiaan, itseensä ja toisiinsa vaihto-opiskelun lomassa Bolognassa. Tavoitteena on oppia kieltä, elää hetkessä uudessa kulttuurissa, solmia suhteita ja olla yksi kevät stressaamatta mistään.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Alè alè alè!

Tämä on nyt sitten se ensimmäinen kiipeilypäivitys. Kurssien alkamista odotellessa aika ei ole käynyt pitkäksi Bolognassa. Ei edes vaikka sää on muistuttanut enemmänkin Britannian talvea kuin Italiaa. Olen nimittäin viettänyt illat paikallisella kiipeilyklubilla (CUSB), missä olen tavannut paljon mukavia ja innokkaita kiipeilijöitä. Klubilla on lämminhenkinen tunnelma ja porukkaa on laidasta laitaan, viisivuotiaasta 70-vuotiaaseen. Itse lyöttäydyin aktiivisimpien elämäntapakiipeilijöiden porukkaan heti alusta alkaen ja vihdoin eilen sunnuntaina päästiin ensimmäistä kerta tälle talvelle ulos kiipeämään. Paikka on nimeltään Badolo, Bolognan kiipeilijöiden kotikallio. Ei mikään maailman kaunein kiipeilypaikka, mutta erinomainen lähikallio. Hiekkakivi on tottumattomalle tosi rakkaa kiivettävää, mutta toisaalta jyrkkien slouppireittien kiipeäminen on mitä parhainta treeniä. Olin reissussa Massimon, paikallisen teekauppiaan, entisen karatekan ja nykyisen elämäntapakiipeilijän kanssa. Kalliolla sitten tavattiin paljon CUSBilta tuttuja tyyppejä. Muun muassa Giugenio, yli 70-vuotias harmaahapsi, joka kränkkää sisällä samoja boudereita kuin minä (tarkoittaako tämä omaa varttumistani vai Giugenion liikunnallisuutta?). Suomessa kalliolla kuuluu "väännä! anna mennä!", Espanjassa " venga venga venga!", täällä taas " alè alè!" 
Matkalla kukkulalle. Ja mikä keli! Kevät saapuu vihdoinkin.



Badolossa vierähti koko sunnuntai eväitä syödessä, maisemia katsellessa ja tietysti seinälläkin. Tosin kiipeilysuoritukset eivät omalta osaltani olleet erikoisia. Mainittaakoon kourallinen jyrkkiä reittejä, vaikeudeltaan 6c-7b. Mukava alku kuitenkin. Aika erikoista kyllä Badolo on luonteeltaan kuin sisäseinä, koska murenevaisen hiekkakiven vuoksi kallioon on porattu aika läjä keinotekoisia otteita. Epäeettiistä, sanoisin, mutta toisaalta onpahan bolognalaisillakin joku paikka lähellä kaupunkia, missä kiipeillä.


Badolo alto.
Massimo kränkkää. Reitti x, 7b+.
Badolosta löytyy myös helpompaa kiivettävää. Korkeimmat reitit ovat lähes 30 metriä korkeita.

Illan hämärtyessä tuli kylmä ja piti taas kaivaa pipo ja hanskat repun pohjalta.

Bologna alkaa tuntua kotikaupungilta hiljalleen. Odotan innolla myös kurssien alkamista. Erityisesti emootioiden biologiaa käsittelevä, psykiatrian professori De Platon kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen jutellut professoreiden kanssa jo etukäteen kurssien sisällöistä ja suoritustavoista. Täällä kun on tapana suorittaa tentit suullisesti. Päätin yrittää suorittaa suulliset tentit aluksi italiaksi, mutta onnekseni professoreiden mukaan "non c'è problema", jos hoidan kokeen englanniksi. Tuntuu muuten oudolta kun professori teitittelee opiskelijaa. Aluksi ihmettelin, että kenestä tuo oikein puhuu, kun professoressa Rubini sanoi: "olisin iloinen, jos hän osallistuisi kurssilleni."

Kurssien alkua odotellessa olen myös aloitellut italian kurssia itseopiskeluluokassa yliopistolla. Kurssi vaikuttaa tehokkaalta ja motivoivalta. Samalla olen myös yrittänyt paneutua artikkeliläjään alkoholiriippuvuuden biologista tekijöistä, joista olisi tarkoitus kirjoittaa essee tämän viikon aikana. Samalla olen myös pohdiskellut ensi syksyn gradua ja keskustellut aiheesta ohjaajani kanssa. Oliver Sacksin (luen nyt kirjaa "The man who mistook his wife for a hat") innoittamana haluaisin gradussani tutkia vanhuuden muistihäiriöitä. Juuri saamani sähköpostin mukaan tarjolla olisikin mitä mielenkiintoisin tutkimusprojekti ensi talvelle liittyen muun muassa somatosensoristen vasteiden ja aivojen terveyden yhteyteen.

Bolognassa katettuja katuja on noin 40 kilometriä (il portico).

Katu ilman nimeä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Il primo giorno della primavera

 

Tämä on virallisesti kevään ensimmäinen päivä. Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja lämpöä näyttää säätiedotusten mukaan olevan 11 astetta. Juho käytti tietenkin tilaisuuden hyväkseen ja lähti aamulla paikallisen kränkkääjän kyydillä kiipeilemään kallioille. Minä sen sijaan ajattelin käydä aamutuimaan ostoksilla torin tapaisessa kauppahallissa, mutta eihän se sunnuntaina ollutkaan auki ja ostosreissuni venyikin parin tunnin nautintokävelyksi.

Tänään kaupunki näyttää todella kauniit kasvonsa ja ajan kanssa katuja kulkiessa havahduin todella näkemään uudessa valossa valtavat kirkot, katettujen jalkakäytävien kaaret, vehreät puistot ja keskiaikaisten rakennusten lämpimät sävyt. Katettuja jalkakäytäviä on täällä muuten yhteensä 40 kilometrin verran, joten ilman sateenvarjoakin on suhteellisen helppo pysytellä kuivana ainakin historiallisessa keskustassa.

 

Eilen sateenvarjoa kyllä olisi tarvinnut, kun osallistuttiin Erasmus-järjestön kolmen tunnin mittaiselle kaupunkikierrokselle. Eilinen oli sään puolesta suoranainen vastakohta tälle päivälle. Märkyyden ja kylmyyden lisäksi koin kierroksen myös hieman puuduttavana, koska olen saanut jo aikaa sitten yliannostuksen katolilaisista kirkoista, patsaista, maalauksista ja palatseista. Milanossa, Sienassa, Sienan ympäryskunnissa ja myös täällä on tullut kierrettyä sen verran mahtavia museoita ja valtavia kirkkoja, että niiden kauneuteen, koristeellisuuteen ja suureellisuuteen on tullut suoranainen ähky. Italialaista taidetta esittelevissä museoissakin saa kiertää puoli päivää, jos haluaa kiertää läpi jokaisen salin.

 

Italialaisten kulttuuriaarteiden lisäksi olen vähän väsähtänyt myös uusien ihmisten tapaamisen. Erasmus-järjestöt ESEG ja ESN ovat täällä todella aktiivisia ja järjestävät monenlaista tapahtumaa ja toimintaa. Minä olen osallistunut muun muassa elokuvailtaan, kaupunkikierrokselle, sangriailtamaan ja (aivan kammottaviin) Kinky-partyihin. Sen lisäksi uusien tuttavuuksien kanssa on tullut käytyä lähes joka ilta baarissa tai antipasteilla; perjantaina käytiin myös erään erasmuksen järjestämissä kotibileissä, joissa sangria virtasi ja porukkaa oli lopulta tupa niin täynnä, että naapuri kutsui paikalle poliisit. En edes pysty laskemaan, kuinka moneen uuteen ihmiseen olen tutustunut (sormet ja varpaat eivät riitä alkuunkaan), enkä muista vielä puolienkaan nimiä tai kansallisuuksia. Jo Sienasta tuttu hongkongilainen ystäväni huokaisikin eilen, ettei haluaisi tavata sinä päivänä yhtäkään uutta ihmistä vaan viettää aikaa rauhassa meidän "vanhojen tuttujen" kanssa. Vähän samanlainen olo iskee välillä itsellekin, koska joskus tekee mieli pitää välipäivä ihan kaikesta. Vaikka hyvänpäiväntuttuja on täällä siis vaikka muille jakaa, kovin syvällisesti en ole vielä ehtinyt muihin tutustua. Kaikki kuitenkin vaikuttavat tosi mukavilta ja sosiaalisilta.



Tänään ajattelin rentoutua ja lukea Lawrencen Sons and Lovers -klassikkoa. Kirjaa käsitellään englantilaisen kirjallisuuden kurssilla, jossa käydään läpi 1900-luvun working class -kirjallisuutta. Kurssi on tähän mennessä vaikuttanut kiinnostavimmalta. English Women Literature -kurssilla sen sijaan käsitellään gender-näkökulmasta 1500–1700-lukujen kirjallisuutta. Toistaiseksi luennot ovat olleet todella korkealentoisia, mutta pikku hiljaa alan päästä sisälle luennoitsijan tyyliin. Yleensä luennoilla käydään läpi historiallista kontekstia ja professoressa näyttää ja analysoi erilaisia kuvia, jotka liittyvät jotenkin naisten kuvaamiseen tai asemaan yhteiskunnassa. Varsinaisesti kirjallisuudesta ei olla kyllä vielä puhuttu mitään, mutta ehkä sekin aika koittaa. Italiankielisellä glottologia-kurssilla olen edelleen pysynyt melko hyvin mukana, koska professori puhuu rauhallisesti ja muutenkin selkeästi. Tällä viikolla osallistuin myös ensimmäistä kertaa suomen kielen luennoille, toistaiseksi ihan kuunteluoppilaana. Suomen kielen ryhmiä on kolme ja kullakin on yksi luento viikossa. Opiskelijoita on kussakin ryhmässä melko vähän, keskimäärin ehkä noin kymmenen. Työharjoittelun puitteissa on tarkoitus muun muassa tehdä opiskelumateriaaleja ja esitellä Jyväskylän yliopistoa, jonne täältä on vaihtopaikka ja jossa parhaillaankin on kuulemma kolme suomen kielen opiskelijaa vaihdossa.

Vaikka otin kursseja vain kolme, tuntuu aikataulu yllättävän hektiseltä. Täällä luentorytmi on kiivaampi mihin Suomessa olen tottunut, sillä luentoja on kuusi tuntia viikossa per kurssi. Lisäksi aloitettiin molemmat italian kielen itseopiskelukurssi, jota voi tehdä vain yhdessä yliopiston tietokoneluokassa arkipäivisin. Kurssi tuntuu sopivan haastavalta (valitsin kielitaitotason B1) ja monipuoliselta, ja viime viikolla tulikin tehtyä tehtäviä jo muutaman tunnin ajan.


 



 
Tässä on näkymä meidän huoneen ikkunasta pari viikkoa sitten. Nyt lumesta ei ole enää tietoakaan!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Tunnelmia metsästä karnevaalihumuun

Kaksi viikkoa on mennyt muun muassa uuteen asuntoon asettuessa, kaupunkiin tutustuessa, baareissa istuskellessa, kursseja valitessa ja erinäisiä käytännön asioita järjestellessä. Sää on heitellyt hyisestä lumisadekelistä keväisen aurinkoisiin päiviin, ja kaikki kauniit päivät on kyllä hyödynnetty ulkoilemalla. Eräs aurinkoinen sunnuntai hurahti luonnonpuistossa. Tai itse asiassa ensimmäiset pari tuntia kuluivat puistoon patikoidessa, jäätiin nimittäin bussista joen väärällä puolella...

 

  

  
 Kun sitten lopulta oltiin kavuttu varsinaiseen puistoon, piti tietenkin ensimmäisenä tankata lisäenergiaa.

 Maasto oli mukavan vaihtelevaa. Kapusimme keväisen vihreiltä nummilta lumiseen metsään. Etenemisessä oli vain pari ongelmaa: sateen jälkeen metsä oli mutainen ja liukas, ja lisäksi polku oli merkattu sen verran kehnosti, että onnistuttiin hävittämään se lopulta kokonaan. No, suuntavaisto kuitenkin ohjasi meidät hyvin pian lähimmälle autotielle! Nähtiin myös pari peuraa, joita taitaa olla Bolognassa melkoisesti, koska ensimmäisen kerran törmättiin niihin juoksulenkillä vain muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta.

Toinen aurinkoinen päivä eli viime lauantai käytettiinkin sitten Venetsian-reissuun. Matkustaminen junilla on täällä helppoa ja halpaa, ja Bologna sattuu vieläpä olemaan strategisesti hyvin kätevällä paikalla: parin tunnin junamatka tavoittaa Venetsian lisäksi muun muassa Ferraran, Padovan, Rooman ja Firenzen! Venetsia valittiin ensimmäiseksi matkakohteeksi, koska siellä on parhaillaan menossa suuret karnevaalit, joilla juhlistetaan paaston alkamista. Päivä oli pitkä ja väsyttävä, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen! Vaikka väkijoukko oli niin sankka, että paikoin sadankin metrin matkaan kului puoli tuntia aikaa, tunnelma oli iloinen ja kaupunki todella kaunis.

 
Karnevaaliasusteisiin oli todella panostettu.

 
Tällaisella kokoonpanolla oltiin liikenteessä. Menossa on ruokatauko; tuotiin omat pastat mukana, koska Venetsiassa on kallista syödä.

 

  
 Venetsiaan haluan ehdottomasti palata! 

Tällä viikolla alkaa suurin osa kursseista. Onkin jo aika keskittyä johonkin vakavampaan, koska jatkuva huvittelu ja törsäys alkaa pikkuhiljaa sekä maistua puulta että kolkuttaa omatuntoa. Viime viikolla aloitin jo glottologian eli kielitieteen luennot, joita pitää sympaattinen professori. Vaikka luennot ovatkin italiaksi, olen pysynyt suhteellisen hyvin kärryillä. Onhan tuota kielitiedettä tullut tankattua jonkin verran jo Suomessakin, joten osa asiasta on onneksi entuudestaan tuttua. Tänä aamuna sen sijaan olin aivan pihalla yleisen kielitieteen luennolla, jossa käsiteltiinkin enimmäkseen italian kielitiedettä. Hyvä, että osaan perusteet italian kieliopista, joten meni todellakin ohi muun muassa morfeemien jaottelut (am/a/re, piov/e/re) ja vähän kaikki muukin. Professori ei tarjonnut havainnollistavaksi materiaaliksi muuta kuin epämääräisiä töherryksiä taululle, suurin osa niistäkin lyhenteitä. Oli kuitenkin hyvä käydä katsomassa, koska täällä se on mahdollista: luennoille ei tarvitse ilmoittautua eikä osallistumista kontrolloida yleensä mitenkään. Viimeistään 48 tuntia ennen kurssikoetta pitää kuitenkin ilmoittautua kokeeseen.

Kielitieteen lisäksi olen valinnut kaksi kurssia englantilaista kirjallisuutta, joka on englanniksi. Kuten tänään luennolla totesin, saattaa luennoitsija silti intoutua puhumaan puoleksi tunniksi italiaa. Lisäksi oheiskirjallisuus, kuten teoriakirjat ja -artikkelit, ovat italiaksi. Kaunokirjalliset teokset ovat kaikeksi onneksi tietenkin englanniksi. Kokonaisen romaanin lukeminen italiaksi tarjoaisikin todellisen haasteen.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Bolognassa sunnuntaina 31.1.

Eilen vaihdettiin kaupunkia Bolognaan, noin 400 000 asukasta vetävään eloisaan opiskelijakaupunkiin.Yliopisto on Euroopan vanhin – muun muassa Dante Alighieri on aikoinaan saanut oppinsa kyseisessä opinahjossa. Matka sujui kätevästi ”tulevan” vuokraisännän kyydillä. Sienalainen keski-ikäinen mies oli aiemmin soittanut Juholle ja tarjonnut meille kämppäänsä vuokralle ja samantien kyytiä, kun oli kuullut, että asumme Sienassa. Molemmat tarjoukset kuulostivat houkuttelevilta, joten otettiin riski ja hypättiin tuntemattoman kyytiin. Kaikeksi onneksi mies oli oikein ystävällinen, rauhallinen ja luotettavan oloinen liikemies. Matkan aikana selvisi, että hän omistaa suuren italialaisen sokeriyhtiön, jonka puitteissa matkustaa ympäri Eurooppaa.

Miehen omistama asunto osoittautui sijainniltaan loistavaksi ja pienen tinkaamisen jälkeen myös hinnaltaan kelvolliseksi (sain tingattua 600 euron huoneen 550 euroon). Parisänkyä ei kuitenkaan ollut, mutta vuokraisäntä halusi lähteä Ikeaan katsomaan sellaista ja pääsimme tietysti kyydissä ostamaan kaikkea tarvittavaa kuten lakanoita ja pyyhkeitä. Kalusteet ja astiat kuuluvat onneksi jokaisen kämpän vakiovarusteisiin. Lounastimme yhdessä ja olimme juuri menossa allekirjoittamaan vuokrasopimuksia, kun selvisi, että yksi kämppiksistä ei halua samaan asuntoon pariskuntaa eikä varsinkaan Erasmus-opiskelijoita, koska haluaa ylläpitää asunnossa täydellistä hiljaisuutta. Olimme jo kantaneet rinkkamme ja muut romppeemme huoneeseen, ja tulipahan vaan mieleen, että eikö tuota olisi voinut kysyä kämppiksiltä vähän aiemmin – esimerkiksi ennen ilmaista automatkaa, Ikean-reissua ja vuokraisännän kustantamaa lounasta. Tismalleen samoin meille kävi jo kerran aiemmin: erään toisen asunnon vuokraisäntä oli juuri lähettämässä meille sopimuksia Bolognaan, kun kävi ilmi, ettei kämppis haluakaan asuntoon pariskuntaa.

Kävimme hyvin mielenkiintoisen keskustelun vuokraisännän, meihin tyytymättömän rauhaa rakastavan kämppiksen sekä vuokraisännän pojan kesken. Päätimme kuitenkin, että jäisimme toistaiseksi asuntoon ja katsoisimme, kuinka sopeudumme. Tässä vaiheessa tiesin jo, etten halua jäädä asuntoon, koska en tuntenut oloani tervetulleeksi, mutta tiesin myös, että muihin asuntoihin pystyisi muuttamaan vasta maanantaina ensimmäinen helmikuuta. Joten siis jäimme ja kävimme samana iltana katsomassa asuntoa, joka osoittautui todella hyväksi – itse asiassa jopa edellistä paremmaksi. Myös kämppikset, kaksi italialaista poikaa, vaikuttivat todella ystävällisiltä ja rauhallisilta. Tässä vaiheessa elimme siis lauantai-iltaa ja olimme jo valmiita muuttamaan asuntoon maanantaina, mutta vuokraisäntäpä ei tietenkään voinut päättää asiaa ennen sunnuntai-iltaa. Jaksan edelleen yllättyä siitä, kuinka viime tingassa italialaiset ovat asuntojen vuokraamisessa. Vielä tämän sunnuntain aikana meille on soitettu vähintään viidesti ja lähetetty useita sähköposteja asunnoista, jotka vapautuvat huomenna.

Lopulta tänään sunnuntai-iltana saimme vihdoin tietää, että voidaan muuttaa huomenaamuna eilen katsastamaamme kämppään. Epäröin silti melko paljon, koska olimme oikeastaan jo luvanneet muuttaa yhden tosi sympaattisen italialaispojan asuntoon viikkoa aiemmin, kun kävimme etsimässä huonetta ensimmäistä kertaa. Kyseinen asunto oli kauempana ja siellä oli vähemmän kalusteita kuin asunnossa, johon huomenna muutamme. Plussia oli kuitenkin pari: huoneessa oli parveke, keittiössä uuni (toisessa on vain liesi) ja kumpikaan asukkaista ei polttanut tupakkaa. Italialaisethan nimittäin polttavat lähes poikkeuksetta sisällä, mikä ärsyttää minua vietävästi. Onneksi kuitenkaan toisessakaan kämpässä ei haissut tupakka. Asunto on muutaman sadan metrin päässä yliopistosta ja huone on iso ja tyylillä kalustettu. Maksamme huoneestamme 540 euroa ja lämmityksestä, vedestä, sähköstä ynnä muusta muutaman kympin kuussa. Kallistuimme siis lopulta siihen, vaikka toisen kämpän asukkaalle olikin todella ikävä soittaa. Suomessa ei tulisi mieleenkään perua muuttoa yhtä päivää ennen, mutta täällä kaikenlainen säätäminen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Eräs hollantilainen erasmus-kaverimme kuvasi kämpän etsimistä melko osuvasti huokaistessaan, ettei mistään kämpästä voi olla varma, ennen kuin nimet on paperissa ja itsensä löytää nukkumasta uudessa asunnossa. Näköjään meidän tapauksessamme edes asunnossa nukkuminen ei vielä tarkoita mitään; kämppis ei nimittäin ollut lainkaan yllättynyt kun tänään ilmoitimme, että huomenaamuna muutamme täältä pois.

Kaikesta säädöstä huolimatta ensivaikutelma Bolognasta on todella hyvä. Eilen täällä oli Notte Bianca eli eräänlainen taiteiden yö. Suurimpaan osaan museoista oli ilmainen sisäänpääsy iltakahdeksan ja kahdentoista välillä ja ympäri kaupunkia oli erilaisia tilataideteoksia, musiikkia ja videotaidetta. Huonojen yöunien ja pitkän päivän päätteeksi olimme todella väsyneitä, joten katsastimme vain kaupunginmuseon ja hetken aikaa yhtä tulishow'ta. Kadut olivat täynnä ihmisiä ja tunnelma oli Sienan pikkukaupunkimaisuuteen verrattuna todella avoin ja eloisa. Tänään kaupunki näytti jälleen erilaiselta: lunta satoi kaatamalla ja kadut olivat likaista loskaa täynnä. Päivä oli kuitenkin kaikin puolin mukava. Söimme kielikurssilta tuttujen kavereidemme kanssa ja kiertelimme kaupungilla.

Kaikessa tässä asuntosäädössä on ollut hyvätkin puolensa: olen tutustunut paitsi italialaisten temperamenttiin ja tapoihin, myös keskustellut tunteja pelkästään italiaksi. Tämän asunnon vuokraisäntä ei puhu lainkaan englantia, joten puhuimme italiaksi koko eilisen automatkan (2,5 h), kämpän katsastamisen (0,5 h) sekä Ikean-reissun ja lounaan (1,5 h) ajan. En edelleenkään puhu italiaa mitenkään sujuvasti, mutta välillä suorastaan yllätyn, kuinka arkielämän asioista keskusteltaessa onnistunkin löytämään jonkin keinon ilmaistakseni itseäni riittävän hyvin. Juho puhuu minua paremmin, joten jompi kumpi meistä pystyy aina tarvittaessa vastaamaan kysymyksiin ja hoitamaan käytännön asiat italiaksi. Ymmärtäminen on puhumista paljon helpompaa, mutta eilen huomasin, kuinka vivahde-eroja on edelleen vaikea tunnustella. Täällä asuva poika nimittäin piti meille pitkän puheen siitä, kuinka ohuet talon seinät ovat, kuinka muut kämppiksetkin käyvät töissä ja heräävät aikaisin aamulla ja kuinka he haluavat pitää hiljaisuutta ja siisteyttä yllä. Hän siis yritti selittää meille epäsuorasti, miksi hän ei haluaisi meitä tänne asumaan. Ymmärsin, ettei hän oikein pitäisi esimerkiksi siitä, että tulemme keskellä yötä baarista kotiin. On siis kaikille parempi, että muutamme muualle. Poika oli kuitenkin todella ystävällinen meille ja oikeastaan jopa pidän siitä, kuinka suorapuheisia italialaiset osaavat olla. Eipähän ainakaan tarvitse kyräillä selän takana ja elää vaivautuneessa ilmapiirissä, kun asiat puhutaan halki.

 
Asuntoilmoituksia yliopiston sivukujalla.

 

  
Luminen Bologna

  
Italialaiset ja tupakointi

 
Muuttoaamuna hymyilytti ja aurinkokin suvaitsi näyttäytyä!

Il Palio

Sienassa järjestetään kahdesti vuodessa (2.7. ja 15.8) erikoinen ratsastuskilpailu, Il Palio, kaupungin pääaukio Piazza del Campolla. Keskiajalta lähtien pidetyssä kilpailussa contradat kilpailevat keskenään Paliosta. Contradat ovat kaupungin osia, joilla jokaisella on oma symbolinsa, joka yleensä on jokin eläin. Meidän contrada esimerksi on lumaca eli etana. Itse kyllä hieman ihmettelen kyseisen eläimen valintaa nopeuskilpailun tunnukseksi, mutta kaipa tunnuseläimellä on jokin syvempikin symbolinen merkitys kuin pelkkä nopeus. Il Palio – kilpailun palkinto – on kankaan pala, johon  on maalattu uskonnollisia kuvia, aika usein Neitsyt Maria. Il Palio on ennen kilpailua viikkoja esillä kirkossa lähellä piazza del Campoa, ja sitä käydään sitten hipelöimässä ahkerasti ennen kilpailua hyvän kilpailumenestyksen toivossa.
Kuudestatoista contradasta itse kilpailussa kilpailee vuosittain vain kymmenen contradaa, joista kolme valitaan arpapelillä ja muut ”kukin vuorollaan” -järjestelmän mukaisesti. Kolme päivää ennen kilpailua kukin kilpailussa mukana oleva contrada valitsee oman kilparatsunsa, minkä jälkeen hevosta ei ole enää lupa vaihtaa. Nämä huippuratsut viedäänkin huolelliseen piiloon kolmen päivän ajaksi koulutettavaksi. Koulutuspäiviin kuuluu muun muassa täsmälleen piazza del Campon mittojen mukaan rakennetulla kilparadalla harjoittelua, lisäravinteiden syöttämistä sekä siunaaminen kirkossa. Kyllä, hevonen viedään sisälle kirkkoon, jossa arvovaltaiset kirkonmiehet siunaavat hevosen tulevaa koitosta varten. Kuulemma hevosen epälooginen käyttäytyminen sekä ulostaminen kirkon lattialle ennustavat hyvää kilpailumenestystä. Ihan meidän kämpän ikkunan alla on muuten Casa del Cavallo eli hevosen talo, jossa hevosta hoivataan ja suojellaan kilpailua edeltävät päivät. Heti ensimmäisenä yönä meille kävi varsin selväksi, että suoraan kämppämme alapuolella on myös etana-contradan kerhotalo, jossa ryhmähenkeä nostatetaan tiiviiseen tahtiin näköjään jo tammikuusta lähtien.
Mahtipontisista valmisteluista huolimatta itse kilpailu on tosi lyhyt, vain noin puolitoista minuuttia eli kolme kertaa piazzan ympäri. Kilpailussa ratsastetaan ilman satuloita huippuunsa viritetyillä ratsuilla. Myös ratsastajat ovat Italian parhaita, yleensä kuulemma Sardigniasta. Ratsastajilla on kaikilla samanlainen raippa, joilla saa lyödä omaa hevosta sekä toisia ratsastajia. Tosin kilpailun lopputuloksen ratkaisee ensimmäisenä maaliin tullut hevonen, ei ratsastaja. Toisin sanoen kilpailun voi voittaa hevonen, jonka ratsastaja on lentänyt selästä kilpailun aikana. Kilpailu on tosi nopea ja raju: hevoset kaatuilevat, ratsastajat lentävät selästä pitkin seinävalleja ja runnoutuvat toisten hevosten jalkoihin. Voittoa juhlitaan sitten viikkotolkulla antaumuksella. Voiton tärkeydestä kertoo esimerkiksi viime vuonna Il Palion ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneenneljään vuoteen voittaneen norsu-contradan tempaus tuoda oikea norsu Sienaan ja kuljetella sitä pitkin piazzoja ja katuja. Ihan vaan voiton kunniaksi siis. Myös ensimmäisen illan voittoillallinen on massiivinen. Siihen osallistuu noin 5000 asukasta sekä voittohevonen, joka on kunniapaikalla korokkeella illastajien edessä koko illan ja yön.
Il Palion aikaan Siena täyttyy turisteista kaikkialta italiasta ja pelkästään aukion keskellä on kuuleman mukaan 10 000 katsojaa. Piazza del Campoa ympäröivien talojen parvekkeet ja ikkunapaikat vuokrataan Il Palion ajaksi ökyhinnoin eniten tarjoaville. Hiljattain Il Palio sai myös kansainvälistä julkisuutta uusimmassa James Bond -elokuvassa (Quantum of Solace), jossa James kikkailee pitkin Sienaa Il Palion aikaan elokuvan alussa. Kulttuuriprofessorimme Alessandro Falassi toimi elokuvan kulttuurineuvonantajana. Hän järjesti muun muassa apteekkariystävänsä kodin kuvauspaikaksi sekä bussikuskikaverinsa (linja nro 5) ajamaan bussia elokuvan kohtaukseen, jossa James hyppii bussin katolla tavoitellessaan pahista.
Il Palio jää meidän osalta vielä nähtäväksi, mutta kaikin puolin Sienasta jäi hyvät fiilikset: pieni ja sympaattinen kaupunki. Tosin paikallisiin tutustuminen on italialaisillekin vaikeaa. Johtuneekohan kaupunginosien tiiviistä ryhmähengestä? Suoppas tiijä. 
Viimeiset päivät yliopistolla sujuivat leppoisasti ja molemmat selvisimme sekä kirjallisesta että suullisesta testistä erinomaisesti. Yllätyin itsekin kuinka valtavasti kieltä voi oppia yhdessä kuukaudessa jos vain tosissaan haluaa. Nyt motivaatio italian opiskeluun onkin tosi korkealla ja täytyneekin tässä jatkaa opiskelua omaan tahtiin kunhan saadaan Bolognassakin katto pään päälle. Pari viimeistä viikkoa paikalla ollut sisilialainen kämppiksemme Antonio osoittautui tosi mukavaksi tyypiksi (molto simpatico!). Lingvistiikan opiskelijana Antoniota kiinnosti myös suomen kieli ja kävimmekin pienimuotoista ”each one teach one” -suomi-italia -koulua kämpillä iltaisin. Viimeisenä iltana Antonio oli meidän ja muiden stranierojen mukana lasillisella. Ja niin oli myös italian professorimme Michelakin. Allora, grazie Siena, täältä tullaan Bologna.


Casa del cavallo ja etanan contrada


EILC-kielikurssin B2-ryhmä. Keskellä punapaitainen professorimme Michela.


Retkellä Colle val d'Elsassa


Viimeisiä iltoja Sienassa. Taustalla kaverit Victor ja Severin. Huomaa myös sanakirja, joka on aina kaikkialla mukana.