Pari suomalaista tutustuu Italiaan, itseensä ja toisiinsa vaihto-opiskelun lomassa Bolognassa. Tavoitteena on oppia kieltä, elää hetkessä uudessa kulttuurissa, solmia suhteita ja olla yksi kevät stressaamatta mistään.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Action direct on-sight ja muuta mukavaa

Viikon kestäneen takatalven jälkeen oli taas mukava päästä kalliolle. Bologna on kiipeilijän kannalta tavallaan hyvällä paikalla, sillä monet hyvät kiipeilypaikat ovat joka ilmansuunnassa parin tunnin ajomatkan päässä. Onhan se tietysti ikävää, että aina kun lähdetään kunnolla kiipeämään niin joutuu istumaan pari tuntia autossa aamuin illoin. Tosin asiaan voi suhtautua optimistisestikin, kuten Massimo totesi: "me bolognalaiset olemme tosi onnekkaita, koska meidän täytyy aina lähteä ulos kaupungista päästäksemme kiipeämään ja siksi näemme enemmän uusia paikkoja kuin kiipeilijät, jotka asuvat jo valmiiksi suurien paikkojen juurella". Lauantain ja maanantain välillä istuinkin sitten vajaat viisitoista tuntia auton penkillä.


Lauantaina olin Lumignanossa tutun porukan mukana. Lumignano on leppoisa ja aina sumuinen pikkukylä Venetossa. Kuulemma lähialueen paras talvikiipeilypaikka. Lähellä kylää olevalla Sopra la chiesa -sektorilla reitit ovat lyhyitä, mutta mukavan monipuolisia. Yleensä alussa on tiukka hänkkiosuus, jonka päälle kiivetään tasaista pokettiseinää reilut 10 metriä.
Lumignano
Sopra la chiesa -sektori on kuvaava nimi, sillä kukkulan juurella on kirkko, jonka kellot pauhasivat niin kovaa ettei kirkonmenojen alkamisajankohta tosiaankaan jäänyt epäselväksi.

Aikaisin sunnuntai-aamuna – hyvin nukutun yön ja Maijun palauttavan lihakeiton jälkeen – hyppäsin taas auton takapenkille. Tällä kertaa kohti Arcoa Garda-järven pohjoispuolelle. Arco tuskin kummempia esittelyjä kaipaa, mutta paikan päälle aamuauringossa saavuttaessa olin heti ihan myyty mies! Paikka on ainutlaatuinen, vaikka Arcossa kuuleekin enemmän saksaa kuin italiaa ja lähisektoreiden reitit ovat tosi lasittuneita. Kylässä joka toinen kauppa on kiipelivälineitä  myyvä kauppa ja jokapuolella on kalliota täynnä reittejä. Pizza ja jätskikin maistui normaalia paremmalta. Liekö johtunut ulkona vietetyn päivän jälkeisestä väsymyksestä. Kaverini Massimo muuten söi Arcossa jäätelö-paninin: sämpylä, jonka väliin tungetaan jäätelöä ja kermavaahtoa. Hulluja nuo roomalaiset! Sunnuntaina oli auringossa niin lämmin, että keskipäivällä pystyi kiipeämään ilman paitaa. Toisaalta varjossa istuskellessa untuvatakki ei ollut yhtään liikaa.
Arco
Näillä Arcon kallioilla järjestettiin jo parikymmentä vuotta sitten ensimmäiset kiipeilykisat kalliolla. Nykyään reitit näillä kylän keskellä olevilla kalliolla ovat tosi lasittuneita, mutta kuulemma kauempana näkyvällä kalliolla on hyviä 7-8 köydenmitan reittejä.
Arco Massone. Täällä on-sightasin Action directin (6c+). Kyseessä ei siis ole yhtä kova greidi kuin samannimisessä reitissä Frankenjurassa. Tosin Arcossa reitit on mielestäni greidattu (tamperelais-nokialaiseen tapaan) hieman liian alhaiseksi.
Kiipeily on koko perheen harrastus. Martina 2,5v ja isä Diego 41v. Diego on muuten yksi vanhoja Emiglia-Romagnan kiipeilypioneereja ja aikoinaan italian kärkikastia. Kuulemma tikkilistalla on yli 40 8a:ta ja Arcossa kävellessäkin Diego nyökkäsi jokaisen reitin kohdalla kysyessäni:"é chiuso?".

Maanantai-aamuna ei-krapulaa ei vapinaa, tuijotan topo-kirjaa... No joo, köysihommien jälkeen lähdin vaihtelun vuoksi parikymppisten opiskelijapoikien mukaan Ceriolaan boulderoimaan. Pojilla on kiipeilykokemusta vasta parin vuoden ajalta, mutta intoa näyttää riittävän sitäkin enemmän. Aiemmat reissut olen ollut iäkkäämmässä seurassa ja oli jokseenkin huvittavaa puhua vaihteeksi koko parin tunnin automatka tytöistä, skoottereista ja musiikista (ja tietysti kiipeilystä). Bolognan slangissa muuten käytetään vecchio-sanaa (=vanha) samassa tarkoituksessa kuin englannin dude-sanaa, mikä aiheutti aluksi hieman hämmennystä. Nämä pojat tosin haluavat kovin innokkaasti puhua englantia ja siksi tässä porukassa tuleekin enimmäkseen puhuttua englantia. Se on kyllä rentouttavaa, sillä italian puhuminen vie vielä paljon energiaa ja vaatii paljon enemmän pinnistelyä kuin englannin puhuminen. Maijun kanssa suomeksi puhuminen onkin sitten jo suorastaan terapiaa.
Vasemmasta alanurkasta kellonsuuntaan: Max ("Messicano"), Minä, Filippo ("Filo"), Mattia.


Ceriolassa oli vielä lunta maassa, vaikka mittari näytti +15C.
Tämä blocco jäi hampaan koloon. Ehkäpä sitten ensi lauantaina...
Koko metsikkö on Ceriolassa täynnä tällaisia möhkäleitä.
Onneksi on CUSB, kun takatalvi yllättää. Täällä on kyllä hyvät patjat, mutta toisinaan saa varoa ettei saa miekasta.
Nämä boulderit on ehdottoman tärkeitä etenkin uusien ihmisten tapaamiseen. Ensimmäiset puhelinnumerot vaihdoin jo ensimmäisellä käynnillä. Nyt tuttavia on jo kertynyt sellainen määrä, että taatusti pääsee jonkun auton kyytiin joka viikonloppu, jos sää suosii.

1 kommentti: