Alè alè alè!

Tämä on nyt sitten se ensimmäinen kiipeilypäivitys. Kurssien alkamista odotellessa aika ei ole käynyt pitkäksi Bolognassa. Ei edes vaikka sää on muistuttanut enemmänkin Britannian talvea kuin Italiaa. Olen nimittäin viettänyt illat paikallisella kiipeilyklubilla (CUSB), missä olen tavannut paljon mukavia ja innokkaita kiipeilijöitä. Klubilla on lämminhenkinen tunnelma ja porukkaa on laidasta laitaan, viisivuotiaasta 70-vuotiaaseen. Itse lyöttäydyin aktiivisimpien elämäntapakiipeilijöiden porukkaan heti alusta alkaen ja vihdoin eilen sunnuntaina päästiin ensimmäistä kerta tälle talvelle ulos kiipeämään. Paikka on nimeltään Badolo, Bolognan kiipeilijöiden kotikallio. Ei mikään maailman kaunein kiipeilypaikka, mutta erinomainen lähikallio. Hiekkakivi on tottumattomalle tosi rakkaa kiivettävää, mutta toisaalta jyrkkien slouppireittien kiipeäminen on mitä parhainta treeniä. Olin reissussa Massimon, paikallisen teekauppiaan, entisen karatekan ja nykyisen elämäntapakiipeilijän kanssa. Kalliolla sitten tavattiin paljon CUSBilta tuttuja tyyppejä. Muun muassa Giugenio, yli 70-vuotias harmaahapsi, joka kränkkää sisällä samoja boudereita kuin minä (tarkoittaako tämä omaa varttumistani vai Giugenion liikunnallisuutta?). Suomessa kalliolla kuuluu "väännä! anna mennä!", Espanjassa " venga venga venga!", täällä taas " alè alè!" 

Matkalla kukkulalle. Ja mikä keli! Kevät saapuu vihdoinkin.

Badolossa vierähti koko sunnuntai eväitä syödessä, maisemia katsellessa ja tietysti seinälläkin. Tosin kiipeilysuoritukset eivät omalta osaltani olleet erikoisia. Mainittaakoon kourallinen jyrkkiä reittejä, vaikeudeltaan 6c-7b. Mukava alku kuitenkin. Aika erikoista kyllä Badolo on luonteeltaan kuin sisäseinä, koska murenevaisen hiekkakiven vuoksi kallioon on porattu aika läjä keinotekoisia otteita. Epäeettiistä, sanoisin, mutta toisaalta onpahan bolognalaisillakin joku paikka lähellä kaupunkia, missä kiipeillä.

Badolo alto.

Massimo kränkkää. Reitti x, 7b+.

Badolosta löytyy myös helpompaa kiivettävää. Korkeimmat reitit ovat lähes 30 metriä korkeita.

Illan hämärtyessä tuli kylmä ja piti taas kaivaa pipo ja hanskat repun pohjalta.

Bologna alkaa tuntua kotikaupungilta hiljalleen. Odotan innolla myös kurssien alkamista. Erityisesti emootioiden biologiaa käsittelevä, psykiatrian professori De Platon kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen jutellut professoreiden kanssa jo etukäteen kurssien sisällöistä ja suoritustavoista. Täällä kun on tapana suorittaa tentit suullisesti. Päätin yrittää suorittaa suulliset tentit aluksi italiaksi, mutta onnekseni professoreiden mukaan "non c'è problema", jos hoidan kokeen englanniksi. Tuntuu muuten oudolta kun professori teitittelee opiskelijaa. Aluksi ihmettelin, että kenestä tuo oikein puhuu, kun professoressa Rubini sanoi: "olisin iloinen, jos hän osallistuisi kurssilleni."

Kurssien alkua odotellessa olen myös aloitellut italian kurssia itseopiskeluluokassa yliopistolla. Kurssi vaikuttaa tehokkaalta ja motivoivalta. Samalla olen myös yrittänyt paneutua artikkeliläjään alkoholiriippuvuuden biologista tekijöistä, joista olisi tarkoitus kirjoittaa essee tämän viikon aikana. Samalla olen myös pohdiskellut ensi syksyn gradua ja keskustellut aiheesta ohjaajani kanssa. Oliver Sacksin (luen nyt kirjaa "The man who mistook his wife for a hat") innoittamana haluaisin gradussani tutkia vanhuuden muistihäiriöitä. Juuri saamani sähköpostin mukaan tarjolla olisikin mitä mielenkiintoisin tutkimusprojekti ensi talvelle liittyen muun muassa somatosensoristen vasteiden ja aivojen terveyden yhteyteen.

Bolognassa katettuja katuja on noin 40 kilometriä (il portico).

Katu ilman nimeä.