Pari suomalaista tutustuu Italiaan, itseensä ja toisiinsa vaihto-opiskelun lomassa Bolognassa. Tavoitteena on oppia kieltä, elää hetkessä uudessa kulttuurissa, solmia suhteita ja olla yksi kevät stressaamatta mistään.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kuvat kertokoon

Maijun koontiin kuuden kuukauden jälkeisistä ajatuksista on vaikea lisätä omia ajatuksia ilman saman toistamista. Olemmehan jakaneet suurimman osan kokemuksista yhdessä ja puineet kulttuurieroja, kielikysymyksiä, mielipiteitä ja italialaisuuden olemusta päivittäin viimeistään yöpuulle mennessä. Omat ajatukseni kuluneesta ovat kokonaisuudessaan positiiviset, mutta Italiaan liittyy myös paljon ristiriitaisia ja vähemmän positiivisia ajatuksia. Ehkäpä Suomeen palattuani osan muodostaa kuluneesta keväästä johdonmukaisemman arvion. Tässä vaiheessa kuvat kertokoot jotain viimeisen puolen vuoden tunnelmista.
Yhteiset kokkausillat ovat olleet ovat venyneet usein aamuyöhön saakka. Tällä kertaa Victorin kotona.

Piazza Santo Stefano – yksi lähimmistä ja mukavimmista istuskelupaikoista Bolognassa.


Kiipeilypaikoille pääsy on ollut aina parin tunnin autossa istumisen väärti. Näissä piireissä on myös päässyt tutustumaan vähintäänkin mielenkiintoisiin persooniin teekonsulteista ökyjohtajiin.
Italiassa saa tottua tungokseen, jopa kiipeilykaillioilla.

Lounaalla psykologian opiskelijoiden kanssa. Loppujen lopuksi tuli suoritettua 30 opintopistettä täällä kevään aikana.

Maurizion baari jää mieleen suosikkina. Onneksemme saatiin asua ihan kulman takana. Kiitos porticoiden (katetut kadut, joita Bolognassa on yli 40 km) kesäisin ravintolat laajenevat kaduille. Kuvassa myös vanhat kunnon Victor (Hong Kong/UK), Ingo (Itävalta), Nicole (Alankomaat).
On ne vaan hienoja nämä kivimöykyt...
...ja nämä hiestä kiiltävät lihakset ja tuulessa hulmuavat kiehkurat.

Tällä reitillä tapahtui koko kevään ainoa todellinen vaaratilanne: sain päähäni nyrkin kokoisen kiven josta jäi otsaan komea kuhmu.

Olisikohan työterveyshoitajalla kommentoitavaa tähän opiskeluasentoon?
Illalliskerhon ydinryhmä ja Osteria del Orsan terassi.

Firenzessä on tullut ravattua vähän väliä. Tällä kertaa Matthiasta (Saksa) morjenstamassa Ponte Vecchiolla.

Cinque Terren kävely- ja kiipeilymaastot ovat vertaansa vailla. Tänne voisi palata joskus uudelleenkin.
Aijai, vuoret ja meri. Näitä kaipaan aina. Purjevenesatamassa tuntuu aina siltä, että "joskus vielä purjehdin maailman ympäri".

Maijun ensimmäinen Liidi oli upeaa katseltavaa (ja kuunneltavaa). "Primi passi" Muzzerronessa.
Olen pitänyt evästauon huonommissakin maisemissa.

Giardino Margharita on ollut pelastuksemme muuten niin vihreää vailla olevassa kaupungissa. Tässä Picnicillä kiipeilykavereiden kanssa.

Sadekuuron yllättäessä suojaksi riitti puu, jonka oksilla Massimo kertoi kiipeilleensä 30 vuotta sitten.

Tällä reissulla sateensuoja oli järeämpää tekoa.

1 kommentti:

  1. Hyvät Jussit Maiju ja Juho!

    Liike on tärkein! Tosi mukavia tarinoita olemme saaneet lukea. Mitä vielä luemmekaan, kun Juho ja Sampo sinklaavat saappaan varresta ulos manjaanojen maille.

    Jukolassa, Hyvinkään Kytäjässä, opin yhden elämäviisauden lisää. Vaikka suorittaisi elämänsä lähes täydellisesti, niin viimeinen rasti voi mokata koko jutun :-) Leimasin nimittäin maalisuoralla väärän rasti. Onnen huumassa, nokka pystyssä, omasta mielestäni loistavasti menneen suunnistuksen päätteeksi.

    Mutta teillä on vielä monta rastia etsittävänä. Mukavia reittejä, kiipeilykallioita, ja.....niin, Jyväskylän maratonia seuraavaksi!

    Maiju, muista huiskuttaa maanantaina taivaalla. Istumme vastaan tulevassa F-koneessa heti keskivälin jälkeen oikealla. :-)

    t. Matti-iskä

    VastaaPoista