Italiasta ja italialaisista

Viimeistä viikkoa viedään. On siis korkea aika koota ylös päällimmäiseksi jääneitä ajatuksia saapasmaasta ja sen kansalaisista.

Ruoka

Olen oppinut arvostamaan ruokahetkiä ja ruokaa ihan eri tavalla täällä. Italialaisille ruoka on kaikki kaikessa: sunnuntailounaalla koko perhe kokoontuu tunneiksi saman pöydän ääreen, aterioita ei jätetä välistä eikä mikroaaltouuneja ole edes opiskelijoilla, koska valmisateriat ovat tuntematon käsite. Italialaisen keittiön salaisuus piilee tuoreissa raaka-aineissa ja yksinkertaisissa mauissa. Pasta-annoksessa on pastan, parmesaanin ja mahdollisen tomaattikastikkeen lisäksi yleensä yksi tai korkeintaan kaksi ainesosaa. Kaikki maut tulevat esiin ja jokaisella aineisosalla on merkitystä. Tuoreet tomaatit haetaan vihanneskauppiaalta, lämmin leipä suoraan leipomosta, prosciutto crudo lihakauppiaan viipaloimana lihatiskiltä ja pari vuotta kypsytetty parmesaani juustokaupasta. Italialaiset, niin nuoret kuin vanhat, naiset kuin miehet, tietävät kyllä parhaan tavan valmistaa lasagnea ja oikean sesongin ostaa viikunoita. Myös opiskelijat, yksin asuvatkin, tekevät ruokansa itse. Valmisruokavalikoima marketeissa on aivan olematon.

Totuin italialaiseen ateriarytmiin nopeasti. Pikaisen aamupalan lisäksi aterioita on kaksi päivässä: lounas puolenpäivän aikaan ja illallinen kahdeksan ja kymmenen välillä. Lounaan tai illallisen voi halutessaan syödä pitkän kaavan mukaan: primo piatto eli ensimmäinen lautanen on yleensä pastaa tai risottoa, secondo piatto eli toinen lautanen sen sijaan lihaa, kalaa tai salaattia. Completoon eli täyteen ateriaan kuuluu myös antipasto ennen ja dolce jälkeen ruokailun. Oikeastaan italialainen aamupala on päivän ainoa ateria, mihin en vieläkään ole oikein tottunut. Siihen kuuluu kahvi (useimmiten cappuccino) ja jotain makeaa: keksejä, hillosarvia tai pikkukakkusia. Aamupalani nautin mieluiten suolaisena. Kaikissa aamupalatuotteissa esimerkiksi hostelleissa tuntuu olevan aivan liikaa sokeria.

Toinen asia, mikä italialaisessa ruokakulttuurissa vähän hirvittää, on vaaleiden vehnäjauhojen ja oliiviöljyn runsas käyttäminen ihan kaikessa. Esimerkiksi täkäläinen leipä on minun makuuni ihan pullaa. Opiskelijoiden yleinen lounas koostuu usein vaaleimmista jauhoista (”tipo 00”) tehdystä leivästä ja täytteistä, kuten paninosta, piazzapalasesta tai piadinosta, paikallisesta täytetystä wrap-henkisestä letusta. Täällä vaihdossa ollut oululainen tyttö kertoi, ettei voi käydä oikein missään lounaalla Italiassa, kun ei voi syödä gluteiinia: lounas kun koostuu usein pastasta tai edellä mainitsemistani leipätuotteista.

Kieli

Vaikka pari kertaa onkin käynyt mielessä, että vaihtokohteen olisi voinut valita kielitaidon kannalta järkevämminkin, olen lopulta todella tyytyväinen tähän kielenoppimiskokemukseen. En ole koskaan opetellut kieltä tällä tavalla: puhumalla, kuuntelemalla, katukylttejä, mainoksia ja pikkuilmoituksia lukemalla. Yrittämällä saada selvää luennosta, jonka aihe on mennyt ohi. Tilaamalla ruokaa tietämättä, mitä tarkalleen ottaen saa. Viettämällä päivän italialaisen kanssa, joka ei osaa sanaakaan englantia.

Ilman kielen (jonkinasteista) oppimista vaihtokokemus olisi jäänyt takuulla tyhjemmäksi, puolinaiseksi, irrallisemmaksi. Italialaiseen kulttuuriin tuntuu olevan lähes mahdotonta päästä osalliseksi ilman kielitaitoa – ainakin Bolognassa. Moni keskustelu, tuttavuus ja oivallus olisi jäänyt tekemättä, mikäli olisin tullut tänne ilman minkäänlaista kielipohjaa. Kahden Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen kurssin ja kuukauden mittaisen EILC-kurssin jälkeen italian kielen taitoni oli juuri siinä rajamailla, että huonolla tuurilla kieli olisi jäänyt oppimatta lähes tyystin, mutta hyvissä olosuhteissa sen oli hyvä kehittyä. Italialaisten kämppisten kanssa elellessä (ei muuten olla vaihdettu englantiin missään vaiheessa!), italialaisia luentoja kuunnellessa ja italiaa itsepintaisesti puhuessa tunneilla teoriassa opitut asiat siirtyivät käytäntöön. Tiiviisti voisi yksinkertaistaa, että mitään uutta kielioppiasiaa en näiden kuukausien aikana oikeastaan oppinut (konjunktiivi ja futuuri uupuvat puheestani edelleen tyystin), mutta opitut asiat syöpyivät tiukasti takaraivoon ja sanasto laajeni moninkertaiseksi . Sitä paitsi italia istuu suuhuni nyt ihan eri tavalla, luontevasti. Se tulee ulos paljon helpommin kuin englanti. Italiaa on mukavampi ääntää ja intonaatio tuntuu enemmän omalta.

Yhteiskunta

Politiikka on täällä enemmän läsnä kuin Jyväskylässä, eikä ihme – tarve yhteiskunnallisille muutoksille on akuutti. Mafian valta tuntuu ulottuvan kaikkialle samanlaisella voimalla kuin katolisen kirkon. Se tulee esille kaikessa, vaikka se toimiikin nykyään enemmän piilossa. Mafialla on valtaa, koska sillä on rahaa. Se rahoittaa suurimman osan Italian uusista rakennusprojekteista (tiet, sillat, julkiset rakennukset) ja media on täysin sen vallassa. Suurinta osaa sanomalehdistä rahoittaa valtio. Eikä valtionrahoittamissa lehdissä voida kritisoida mafiaa. Berlusconi ei ole täällä todellakaan mikään vitsi, vaan oikeistovallan järkkymätön tukipilari. Hän omistaa muun muassa neljä televisiokanavaa. Kukaan ei myönnä äänestävänsä häntä, mutta silti ääniä satelee joka maakunnasta.

Eräs italialainen tohtoriopiskelija tiivisti baarissa eilen hyvin saman havainnon, joka on tullut itsekin tehtyä: Italia on hyvä valtio rikkaille ja turisteille. Täällä on mukava käydä lomalla, mikäli massia löytyy. Olosuhteet eivät ole pöllömmät asuakaan, kunhan vaan on varaa omaan Alfa Romeoon, kunnolliseen asuntoon, purjeveneeseen ja pariin kesähuvilaan meren rannalla. Esimerkiksi kiipeilypiireissä ollaan tutustuttu moneen hyväosaiseen, joiden mielestä Italia on maailman paras maa olla ja asua. Mikäs siinä, kun joka toinen viikonloppu on suuntana vuoristohuvila ja joka toinen purjevene Adrianmerellä. Köyhiä, työttämiä ja maahanmuuttajia riittää sen sijaan siitäkin edestä, eikä oikeastaan mikään toimi. Valtio ei puno turvaverkkoja, vaan perheet pitävät huolta omistaan – mikäli pystyvät. Joukkoliikenne ei toimi, halvalla on hankala saada laadukasta ruokaa ja koulutus maksaa maltaita. Tämän jälkeen osaan taas arvostaa suomalaista opintotukea, lapsilisiä, työttömyyskorvausta ja eläkejärjestelmää ihan eri tavalla.

Italialaiset

On varmaan turha edes sanoa, että stereotypiat italialaisista pitävät paikkansa (vain) osittain. Osa on juuri niin tulisia, hitaita ja myöhästeleviä kuin väitetäänkin. Liikenne on kaoottinen, torvia tööttäillään jatkuvasti, eikä ole harvinaista että autokuski avaa ikkunan ja alkaa räyhätä vieressä ajavalle polkupyöräilijälle. Bussikuski saattaa pysäyttää bussin, hypätä ulos ja mennä tupakalle. Toisaalta Bologna on sen verran pohjoisessa, että Keski-Euroopan vaikutus näkyy selvästi. Vaikka suurin osa kaupoista pitää siestan iltapäivällä ja välillä kirjastoissa tai toimistoissa asioiminen tuntuu yhdeltä kaaokselta, on täällä selvästi jonkinlaista järjestelmällisyyttä ja loogisuutta, jopa tehokkuutta, jollaista olisi varmaan turha hakea etelästä.

Italialaiset ovat sekä isänmaallisia että maakuntaansa tiukasti sitoutuneita. Italialainen professoressamme sanoi, että bolognalaiset ovat bolognalaisia loppuelämänsä – mennessään naimisiin bolognalaisen miehen kanssa hän tiesi sen merkitsevän asettumista lopuksi ikää Bolognaan. Varmasti historiastakin johtuen (Italia on muodostunut pienistä kaupunkivaltioista) maakunnilla on oma kulttuurinsa: maakunnalle tyypillinen dialetto eli murre, ruokalajit ja jopa maakuntalaisten ominaisuudet ovat hyvin tiedossa. Vähän samaan tapaan siis kuin savolaisten luokitteleminen kieroiksi ja lupsakoiksi tai pohjanmaalaisten väittäminen vaatimattomiksi. Italialainen esittelee siis itsensä ensisijaisesti venetolaiseksi, puglialaiseksi, sisilialaiseksi tai emilialaiseksi riippuen kotimaakunnastaan.

Sää

Ehkä kaikkein eniten odotusten vastaiseksi on osoittautunut sää. Bologna on kuuluisa huonosta säästään, mitä emme valitettavasti tienneet ennalta. Talvi on hyytävä ja kesä paahtava. Oltiin kyllä kuultu, että täällä paleltuu talvella, joten se ei tullut yllätyksenä. Ensimmäiset kuukaudet satoi, satoi ja satoi niin, että kosteus pureutui luihin ja ytimiin asti. Suomeen verrattuna ikävää on se, ettei sisälläkään ollut lämmin. Ikinä.  Juho nukkui ensimmäisen kuukauden untuvamakuupussissa.

Kesä Bolognassa on ihan yhtä kostea kuin talvi. Ehkä ei sada ihan niin paljon, mutta kosteus kipuaa helposti 70 prosenttiin ilmankin. Kosteus yhdessä 35 lämpöasteen ja poissaolollaan loistavan tuulen kanssa ei ole miellyttävä yhdistelmä. Bologna on pätsi myös siitä syystä, ettei täällä ole merta, järveä tai edes jokea kovin lähellä. Kaupunki tyhjenee kuulemma pikkuhiljaa, heinäkuusta alkaen, kun asukkaat pakenevat vuorille, meren äärelle tai edes johonkin vähän vilpoisampaan kaupunkiin, kukin mahdollisuuksien mukaan. Elokuussa täällä ei ole enää ketään. Kaupat, baarit ja ravintolat sulkevat ovensa. Jos haluatte nähdä aavekaupungin, tulkaa Bolognaan elokuussa.